Avausottelusta upea voitto kotijoukkueelle

Sastamolo nappasi tänään erittäin tärkeät sarjapisteet Alavieskan Virin vieraillessa Kemin Tervahallilla. AV on tällä kaudella näyttänyt, että pystyy kukistamaan sarjassa koviakin joukkueita ja joukkue onkin vahvistunut viime kaudesta, jolloin punapaidat taistelivat sarjapaikkansa puolesta.

Sastamolon viime ottelut ovat olleet aneemisen ja ponnettoman näköistä tekemistä, mutta tänään pelaamisessa nähtiin toivottu ryhtiliike ja kentällä koko joukkueen hyvä tasainen rutiinisuoritus.

Sastamolon maalilla pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokenut Janne Liuski. Liuski oli maalillaan totutun hyvä tuoden samalla joukkueen oman pään pelaamiseen tietynlaisen rauhan. Alavieskan maalilla nähtiin niinikään liigakokemusta omaava ja kokenut kehäkettu, kun Niko Pirkola on tehnyt paluun pelikentille. Maalivahtien taistossa Liuski oli tänään pykälän verran parempi kuin virkaveljensä torjuen mm. päätöserässä 17 vierasjoukkueen maalintekoyritystä.

Sastamolon kolme kentällistä onnistuivat tänään tasaisesti ja positiivista oli huomata, että maalintekovastuuta pystyi nyt ottamaan myös muut kuin Valtteri Kumpulaisen johtama ”Keminmaa-kentällinen”. Edellisessä ottelussa pelipaidan päälle pukenut pelaajavalmentaja Jaakko Kvist toi Aleksi Kvistin ja Aatu Postin rinnalle hyvää juonikkuutta ja pallovarmuutta.

Jos oltiin hyökkäyspäässä tänään tarvittavan tehokkaita ja vaarallisia, niin myös oman maalinedustan puolustaminen oli kohentunut edellisestä ottelusta silminnähden.

Hyvä ja hallittu voitto, jossa pelin päätöserässä useamman maalin johtoasema pystyttiin pitämään kohtuullisen hyvin hallussa, eikä suurempaa paniikkia nähty.

Kiitos tänään 179 silmäparille, hienosti siellä oltiin pelin hengessä mukana!

Seuraavassa ottelussa Sastamolo KPS:n vieraskentällä 30.10.

Ottelukooste

https://www.youtube.com/watch?v=ylwlIAGZuk4

You may also like...