Sastamolo voitti vieraissa Blue Fox joukkueen ja nousi Suomisarjan lohkokärkeen

Kemiläinen Sastamolo haki viikonvaihteen vieraspeleistään kaksi voittoa ja nousi salibandyn Suomisarjassa lohkokärkeen.

Sunnuntaina sarjassa viimeisenä oleva uusikaarlepyyläinen Blue Fox sai taipua 5-6 (2-2, 2-3, 1-1) tappioon pohjoisen vierailleen.

Tämä oli joukkueelle stressitesti, kun alla oli lauantailta hieno peli ja olimme tässä ottelussa ennakkoon suosikkeja. Emme päässeet tasollisesti parhaimmillemme, mutta tärkeintä oli täysi pistepotti. En muista milloin olisimme viimeksi voittaneet viikonlopun tuplapelit, pelaajavalmentaja Jaakko Kvist sanaili.

Sastamolo meni ensimmäisen kerran johtoon toisen erän lopussa ja kasvatti eroon kahteen maalin päätöserän puolivälissä.

Blue Fox kavensi vielä alta minuutissa, mutta lopussa Sastamolo kitki kotijoukkueen tehot tarkalla puolustamisella.

Sastamolo on voittanut seitsemästä ottelustaan viisi ja niistä neljä yhden maalin erolla vastustajaansa.

Tämä kertoo joukkueen sinnikkyydestä. Kausi on lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta sarjataulukkoa ei pidä tuijottaa liikaa ja peliä pitää kehittää koko ajan, Kvist korostaa.

Sastamolon tuttuja tehomiehiä oliva ykköskentässä Tuukka Jäärni (1+4) ja Veeti Koivisto (3+1).

Sastamolo saa ensi sunnuntaina vieraakseen seinäjokelaisen Mailattomat.

Juha Lampela / Lapin Kansa

 

You may also like...